Enkelinpesän hajonnut siirtolohkare ja lippaluola

Sijainti

  • Kannuslahdentie 328 51780 Juva Navigoi

Erikoista päiväretkikohdetta kaipaavalle Enkelinpesä sopii hienosti. Siipiään levittävä ihmishahmo, komea siirtolohkare ja lippaluola nuotiopaikkoineen kannattaa käydä kokemassa. Enkelinpesä on eräs Juvan Saimaa Geopark -kohteista. Enkelinpesä on jääkauden aikainen, suuri suonigneissisiirtolohkare, jonka yhteyteen muodostunut lippaluola on perimätiedon mukaan antanut suojaa vainoojilta isonvihan aikaan. Noin metrin korkeudella luolassa on epämääräisiä, punaisia jälkiä, joiden arvellaan esittävän ihmishahmoa. Enkelinpesä on eräs Juvan Saimaa Geopark -kohteista, ja sen yhteydessä on pieni maja, nuotiopaikka ja penkkejä kalliolipan alla. Metsänväentaival johdattaa luontoon Enkelinpesä sijaitsee Hiiden polkujen, Metsänväentaipaleen varrella. Samalla reissulla kannattaa poiketa kauempanakin polkuverkoston varrella Saimaan Luonterin rantamaiden komeita maisemia ihailemassa. Metsänväentaipaleen karttaa on saatavissa mm. Juvan ja Mikkelin matkailuneuvonnoista. Enkelinpesälle pääsee kätevästi autolla ja polkupyörällä. Kannuslahdentien paikoituslevike sijaitsee n. 50 metriä ennen Enkelinpesän viittaa ja kohteeseen vievän polkua tien molemmin puolin. Sijaintiin voit tutustua VisitJuvan sivuilla. Metsänväentaival on osa Hiiden polut -retkeilyreittien verkostoa.