Häyrilän maatilamajoitus

Sijainti

  • Suurniementie 382 51900 Juva Navigoi

Häyrilän maatila sijaitsee Juvalla Etelä-Savon kauniissa perinteisessä maalaismaisemassa, luomupeltojen ympäröimänä, Tuusjärven läheisyydessä. Majoitusvaihtoehtoina ovat romanttiset hirsiaitat kesällä ja päärakennuksen kaksi huonetta ympäri vuoden. Pieni sauna/rantamökki on lisäksi vuokrattavissa kesäisin. Aamiaista nautitaan talon tunnelmallisessa hirsituvassa, tarjolla on mm. "vanhan ajan" kaurapuuroa mansikoiden kera. Rantasauna lämmitetään asiakkaille tilauksesta ja samalla voi virkistäytyä pulahtamalla Tuusjärven aaltoihin. Kesäisin pihapiirissämme hiirikissa Inkeri on pitämässä seuraa ja kesäkanojen puuhailua voi myös seurata. Häyrilä on sopiva majoituspaikka maalaisromantiikkaa ja maalaistalon tunnelmaa kaipaaville.