Mikkelin taidemuseo

Sijainti

  • Maaherrankatu 18-20 50100 Mikkeli Navigoi

Mikkelin taidemuseo (Etelä-Savon aluetaidemuseo) tutkii, dokumentoi ja esittelee mm. eteläsavolaista kuvataidetta. Painopistealueita ovat näyttelytoiminta ja taidemuseon hallussa olevien taidekokoelmien hoitaminen ja kartuttaminen sekä suomalaisen kuvitustaiteen esitteleminen ja kerääminen. Mikkelin taidemuseo aloitti toimintansa vuonna 1970 Johannes Haapasalon museo- nimisenä. Vuonna 1976, museon saatua lahjoituksena Martti Airion taidekokoelman, nimi muutettiin Mikkelin taidemuseoksi. Etelä-Savon aluetaidemuseoksi se nimitettiin 1981. Taidemuseo toimi vuoteen 2018 saakka arkkitehti Armas Rankan suunnittelemassa ns. graniittitalossa vuodelta 1912. Kesäkuusta 2019 alkaen taidemuseo toimii väistötiloissa kauppakeskus Akselin toisessa kerroksessa. Taidemuseossa on useita vaihtuvia näyttelyitä vuoden aikana. Pääsymaksu aikuiset 6 €, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 3 €, alle 18-v. ilmaiseksi, ryhmät (yli 12 hlöä) 5 € / hlö. Ryhmähinta on voimassa, mikäli koko ryhmä maksetaan yhdellä kertaa. Museossa käy valtakunnallinen Museokortti. Museokauppaan on vapaa pääsy museon aukioloaikoina!