Saimaan rantoja myötäilevälle ulkoilureitille, Rantaraitille pääsee aivan Lappeenrannan keskustan tuntumasta. Yhteensä 14,8 kilometriä pitkälle Rantaraitille voi mennä monesta eri kohtaa, ja raitti poikkeaa välillä kiertämään myös pieniä lenkkejä. Pääreitti Myllysaaren uimarannalta Skinnarilan Tervahaudanpuistoon on noin 10 kilometriä. Rantaraitti on hyvin omalaatuinen luontokohde, koska sen varrella voi nauttia upeista Saimaan järvimaisemista, mutta kokea myös monimuotoinen ja rehevä lehtometsä muinaisranta-alueineen. Rantaraitin varrella asuu monia eläinlajeja, kuten liito-orava, valkoselkä- ja pikkutikka, kuhankeittäjä sekä lepakkolajeja. Lisäksi raitin varrelta löytyy 13 luontotaulua, jotka kertovat alueen metsästä, puustosta ja kasvillisuudesta. Rantaraitti on valaistu, mutta sillä ei ole talvikunnossapitoa.